Musiikkinäytelmä BADDING – rokkiin ja takaisin on ollut Vaasan kaupunginteatterissa vuoden ehdoton suosikki. Katsojia on kertynyt jo yli 13 000. Näytelmä kertoo 1970-luvulla suosioon nousseen artistin Rauli Badding Somerjoen elämästä ja urasta. Heikki Metsämäen ja Fiikka Forsmanin kirjoittaman näytelmän on ohjannut vierailijana Fiikka Forsman.

Pääroolia Baddingia näyttelee oululaislähtöinen 23-vuotias Oiva Nuojua, joka kiinnitettiin syksyllä Vaasan kaupunginteatteriin. Badding-näytelmän lavastuksen ja valot on suunnitellut vierailijana Jukka Kyllönen. Kapellimestari on Sauli Perälä. Puvut on suunnitellut Kati Lamppu.

Badding , suomalaisen rockin uranuurtaja ja iskelmien tulkitsija

Laulaja, säveltäjä ja sanoittaja Rauli Badding Somerjoki (1947-1987) oli Suomessa ensimmäinen täysverinen rock-laulaja. Hän oli monipuolinen tulkitsija, joka yhdisti omaperäisellä tavalla ohjelmistoonsa rockia, balladeja ja ikivihreitä iskelmiä ja liikkui vaivattomasti eri tyylilajien välillä. Monet hänen esittämistään hiteistä ovat saaneet vuosikymmenien saatossa lukuisia cover-esittäjiä. Baddingin tunnettuja kappaleita ovat mm. Fiilaten ja höyläten, Paratiisi, Bensaa suonissa, Tähdet, tähdet, Valot ja Laivat. Tunteikkaina soivat hänen esittäminään myös vanhojen iskelmien helmet Ikkunaprinsessa ja Sulamith.

Badding oli suomalaisen kevyen musiikin suuria yksinäisiä. Näytelmä kuvaa välähdyksin Baddingin taiteilijantietä. Tapahtumia siivittävät Baddingin tutut kappaleet. Ohikiitävien onnen hetkien ja raskaiden muistojen kautta piirtyy lahjakkaan, monialaisen taiteilijan kuva. Kivulloisen ujo poika, joka elää sarjakuvista, nauttii verbaliikasta ja haaveilee nyrkkeilytähteydestä, löytää musiikista keinon kertoa tunnoistaan ja ajatuksistaan. Artistina hän toisaalta poti tuskallista esiintymiskammoa, toisaalta hän osasi valloittaa yleisön ja villitsi keikoilla tuhatpäisen faniyleisönsä. Tarinassa nähdään myös Baddingin läheisiä, kuten tyttöystävä sekä lapsuudenystävä Rauli ”Rafe” Tanskanen, sekä musiikkialan aikalaisia, jotka vaikuttivat Baddingin uraan, mm. M.A. Numminen, Timo Kojo ja Agents-yhtyeen keulahahmo Esa Pulliainen.

Esityksessä on runsaat kolmekymmentä musiikkinumeroa, mukana on kuusihenkinen orkesteri. Nimiroolia esittävän Oiva Nuojuan rinnalla rooleissa nähdään Kirsi Asikainen, Jorma Tommila, Lauri Kukkonen, Sauli Perälä, Ville Härkönen, Toni Ikola, Timo Luoma, Anna Lemmetti-Vieri, Reetta Kankare ja Miko Kontturi.

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle