Näytäntökausi 2017-2018 tarjoaa Vaasan kaupunginteatterissa täyteläisen kattauksen musikaalia, uutta kotimaista draamaa ja lastenteatteria.

SYKSY 2017

Billy Elliot -musikaali tuo vauhtia ja väriä syksyyn

Suurmusikaali BILLY ELLIOT (Billy Elliot the Musical) on suuren näyttämön syksyn avaus. Kaksoisensi-ilta on 15. ja 16. syyskuuta. Maailmanmenestyksen saavuttaneen brittimusikaalin on käsikirjoittanut Lee Hall ja säveltänyt Elton John. Musikaali pohjautuu Stephen Daldryn ohjaamaan samannimiseen elokuvaan. Musikaalin ohjaajana vierailee Jakob Höglund.

Musikaalin koreografian on suunnitellut Jakob Höglund yhdessä vaasalaisen tanssinopettajan Ida Jousmäen kanssa. Lavastuksen on suunnitellut Sven Haraldsson (vier.) ja puvut Heidi Wikar (vier.). Musikaalissa soittaa 9-henkinen orkesteri Sauli Perälän johdolla.

Billy Elliotin tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle englantilaiseen kaivoskaupunkiin. Päähenkilö on äiditön 12-vuotias Billy, joka asuu isoäitinsä sekä kaivoksessa työskentelevien isänsä ja veljensä kanssa. Työläisperheiden elämää varjostaa pitkittynyt kaivosalan lakko. Billy harrastaa ikätovereidensa tapaan nyrkkeilyä, mutta tanssi kiinnostaa poikaa enemmän. Salaa isältään hän vaihtaa nyrkkeilyharjoitukset balettitunneiksi ja haaveilee tanssijan urasta. Vastoinkäymisistä huolimatta Billy ponnistelee eteenpäin ja hänen unelmastaan muodostuu viimein koko työläisyhteisön toivon symboli.

Musikaalin nimiroolissa Billynä vuorottelee kolme vaasalaispoikaa: Silas Lorenz, Robin Asukas ja Kalle Lorenz. Muissa rooleissa esiintyvät teatterin näyttelijät Timo Luoma, Oiva Nuojua, Emmi Kangas, Marika Westerling, Kirsi Asikainen, Lauri Kukkonen, Ville Seivo, Toni Ikola ja Reetta Kankare sekä tanssijat Filip Ohls, Sara Sellberg, Miika Alatupa ja Kimmo Alakunnas. Musikaalin on kiinnitetty suuri joukko avustajia, mm. 30 lasta ja nuorta, jotka vuorottelevat kahtena ryhmänä esityksissä. Syksyn esityksissä on ruotsinkielinen tekstitys.

Mun Pohjanmaa – komedia koti-ikävästä, pohjalaisesta sisusta ja ensirakkauden voimasta

Pienellä näyttämöllä nähdään lapualaissyntyisen kirjailijan Taina Latvalan uutuusnäytelmä MUN POHJANMAA. Se on komedia viisikymppisestä Jarpasta, joka on asunut Helsingissä jo 30 vuotta mutta alkanut kaivata takaisin Pohjanmaalle. Äiti olisi muutosta mielissään, mutta mitä tuumaa lapualainen vanha heila? Entä kumpi on muuttunut enemmän, Jarppa vai Pohjanmaa?

Yhden miehen komedian esittää Jari Hietanen, säestäjänä toimii Jenny Malmberg. Ohjaus on Erik Kiviniemen. Kantaesitys on 2. syyskuuta 2017. Näytelmä on jo kolmas Taina Latvalan Vaasan kaupunginteatterille kirjoittama näytelmä. Aiemmin teatterissa on esitetty Latvalan näytelmät Välimatka (2014) ja Saman katon alla (2016).

Tove Janssonin sydämellinen satu Näkymätön lapsi

Lasten ja perheiden iloksi valmistuu pienelle näyttämölle Tove Janssonin satu NÄKYMÄTÖN LAPSI. Näytelmän ohjaajana vierailee Tero Heinämäki ja lavastajana Jyrki Pylväs.

Tuutikki saapuu Muumitaloon ja tuo mukanaan vieraan: Ninni-tytön, joka on säikytetty näkymättömäksi. Muumipeikko ja Pikku Myy ovat mysteeristä innoissaan. Muumimamma tietää, että pelkoon auttaa rakkaus ja lohdutus– ja isoäidin salainen resepti. Pian tyttönen alkaa vähin erin tulla näkyviin – kunnes puuttuu vain pää. Sen näkyviin saamiseksi ei mikään konsti tunnu tepsivän. Mikä neuvoksi?
Rooleja näyttelevät Essi Parkas (Ninni), Anna Lemmetti-Vieri, Risto Saarela, Ville Härkönen, Essi Hurme ja Jorma Tommila. Ensi-ilta on 9. syyskuuta. Ikäsuositus 3-vuotiaasta alkaen.

Umpihankeen kuvaa kilpahiihdon maailmaa

Vaasan kaupunginteatterin Suomi 100 –juhlavuoden teoksena nähdään ajankohtainen uutuus UMPIHANKEEN, joka kuvaa kilpahiihdon maailmaa ja menestyksen hintaa, mestaruutta ja sankaruutta. Näytelmän ovat kirjoittaneet Outi Rossi ja Erik Kiviniemi. Kantaesitys on 11. marraskuuta suurella näyttämöllä.

Näytelmässä maajoukkue valmistautuu vuoden 2001 suuriin maastohiihdon kotikisoihin. Kisapaineita asettavat sekä urheilija itse että ympäristö. Tiedetään, että kovassa kisassa menestys ei ole mahdollista ilman kaikkia valmennuksen keinoja, joita muutkin käyttävät. Kun suomalaisurheilijat jäävät kisoissa kiinni kielletyn aineen käytöstä, syntyy skandaali. Tilille joutuvat yksittäiset urheilijat, valmentajat, hiihtojohto ja lääkärit. Kuka kantaa lopulta vastuun?

Umpihankeen-näytelmä haluaa tehdä oikeutta tapahtumissa uhratuille suomalaisurheilijoille. Näytelmän ohjaa Erik Kiviniemi ja lavastaa ja puvustaa Maria Antman. Rooleissa nähdään Reetta Kankare, Oiva Nuojua, Emmi Kangas, Jorma Tommila, Kirsi Asikainen, Lauri Kukkonen, Ville Härkönen, Jari Hietanen, Timo Luoma ja Ville Seivo.

Vierailuja ja konsertteja

Syksylle on tulossa myös viihdekonsertteja ja vierailuesityksiä. Ilkka Koivula konsertoi 30.9. ja 1.10. , mukana on myös vaasalainen Jenny Malmberg. Lokakuussa (15.10.) vierailee Guardia Nova -ryhmä solistinaan Teemu Roivainen. Jorma Kääriäinen & Yhden tähden orkesteri nähdään lavalla lokakuun lopulla (29.10.).

Red Nose Company esittää Ilmari Kiannon klassikon Punainen viiva, vierailuesitys on 10.11. Julia-näyttämöllä.

KEVÄT 2018

Liian paksu perhoseksi - soiva draamakomedia

Kevätkauden uutuus on pohjalaiskirjailijan Sisko Istanmäen menestysromaaniin pohjautuva musiikillinen draamakomedia LIIAN PAKSU PERHOSEKSI. Romaanin on Vaasan kaupunginteatterille dramatisoinut ja ohjaa vierailijana Miika Muranen. Lavastus- ja pukusuunnittelijana vierailee Minna Välimäki. Ensi-ilta on 10. helmikuuta 2018 suurella näyttämöllä.

Näytelmä kertoo Kaisusta, joka on koko ikänsä saanut kuulla huomautuksia rehevästä ja kookkaasta ulkomuodostaan. Kaisu lähtee pieneen Ruutinojan kyläkauppaan apulaiseksi. Siellä häntä on vastassa pienuutensa kanssa painiskeleva kauppias Erni. Ennen pitkää ulkonaisesti epäsuhtaisen parin välillä alkaa orastaa rakkaus. Kaksikon arkea sekoittavat Ernin voimakastahtoinen äiti ja sisar.

Näytelmän musiikkina kuullaan vahvojen 2010-luvun suomalaisten naisartistien lauluja, joita säestää livebändi. Kapellimestari on Sauli Perälä. Näytelmän rooleissa esiintyvät mm. Heidi Kirves (vier.) Kaisuna ja Timo Luoma Ernin roolissa.

Sumu vie nykypäivän liike-elämän ja politiikan kiemuroihin

Juha Jokelan tuore komedia SUMU on pikkunäyttämön kevätuutuus. Se kertoo suomalaisesta Somnimag-yhtiöstä, joka on kehittänyt huippuinnovaation: ihmisen aivotoimintaa kartoittavan erittäin tarkan laitteen. Ainoa vaikeus on kalliin koneen saaminen markkinoille. Eletään vuotta 2014. Työ- ja elinkeinoministeriöstä heruu vientitukea tutun ministerin avulla, ja laitetta ryhdytään viemään Venäjälle. Pian ilmaantuu ongelmia - ilmapiiriä kiristävät Ukrainan kriisi ja EU:n pakotepolitiikka. Suuren itänaapurin ulko- ja sisäpoliittista toimintaa on yhä vaikeampi ennustaa. Somnimagin toimitusjohtaja on pahassa välikädessä, kun markkinointipäällikkö on valmis tinkimään moraalista kaupanteon jouduttamiseksi ja firman päätutkija puolestaan on koko Venäjä-yhteistyötä vastaan.
Näytelmän ohjaa Erik Kiviniemi ja lavastaa ja puvustaa Maria Antman. Ensi-ilta on 23. helmikuuta 2018.

Fork vierailee tammikuussa

Suosittu suomenruotsalainen a cappella –yhtye FORK saapuu vierailulle tammikuussa 2018. Forkin hyvin menestynyt show Revolution nähdään suurella näyttämöllä 12.-14. tammikuuta.

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle