Näytäntökausi 2017-2018 on Vaasan kaupunginteatterissa lähestymässä päätöstään. Teatterissa voidaan iloita työteliään vuoden onnistuneista tuloksista. Arvion mukaan kaudelta kertyy n. 56 000 katsojaa. Monipuolinen ohjelmisto tarjosi suurimuotoista musiikkiteatteria, draamaa, komediaa ja lastenteatteria. Näytelmien joukossa oli jopa kaksi kotimaista kantaesitystä. Lisäksi lavalla nähtiin vierailuja ja konsertteja sekä erilaisia yhteistyöproduktioita. 

Musikaali Billy Elliot liiti korkeimmalle katsojaluvuissa

Koko kauden ehdoton suursuosikki oli Lee Hallin – Elton Johnin suurmusikaali BILLY ELLIOT, jonka ohjasi Jakob Höglund. Musikaali keräsi 64 esityksessä 22 200 katsojaa. Teatterin historiassa se on kolmanneksi eniten katsojia kerännyt näytelmä – sen edelle kirivät  vain musikaali On kesäyö (2016) ja Luolamies (2009-2013). 

Muutamia poimintoja muista näytelmistä: Miika Murasen ohjaama Sisko Istanmäen romaaniin pohjautuva draamakomedia LIIAN PAKSU PERHOSEKSI sai 6 200 katsojaa. Kantaesityksenä nähty Erik Kiviniemen – Outi Rossin kilpahiihtoaiheinen UMPIHANKEEN keräsi n. 3000 katsojaa. Ohjaus oli  Erik Kiviniemen. Gubbrockarna-yhtyeen kanssa yhteistyönä toteutetulle yhtyeen 20-vuotisjuhlashowlle kertyy arviolta n. 2300 katsojaa.

Pienellä näyttämöllä eniten katsojia keräsi Taina Latvalan kirjoittama pohjalaisaiheinen komedia MUN POHJANMAA, yli 4000 katsojaa. Kantaesityksen ohjasi Erik Kiviniemi. Näytelmä jatkaa ohjelmistossa edelleen ensi syksynä. Tove Janssonin novelliin pohjautuvan lastennäytelmän NÄKYMÄTÖN LAPSI näki myös n. 4000 katsojaa, ohjaus oli Tero Heinämäen.

Myös yhteistyöproduktiot löysivät hyvin yleisön. Kuula-opiston ja TaiKonin tanssinäytös ADALMIINAN HELMI ja Vaasan lyseon lukion kanssa tuotettu Kulttuuriakatemia-produktio ILTA keräsivät yhdessä n. 2 500 katsojaa. Konsertit ja vierailut olivat suosittuja, muun muassa a cappella-yhtye Forkin show sekä Jorma Kääriäisen, Egotripin ja Diandran -Teemu Roivaisen konsertit.

Stipendejä kevätkauden päättäjäisissä
Teatterin kevätkauden päättäjäisissä  jaettiin perinteiseen tapaan stipendejä. Vaasan Teatterisäätiön stipendin saivat näyttelijät Ville Seivo, Reetta Kankare ja Essi Hurme. Teatterinaiset ry. luovutti stipendin näyttelijä Timo Luomalle ja näyttelijä Toni Ikolalle. Vaasan Teatteriklubin stipendin saivat näyttelijä Oiva Nuojua, dramaturgi Outi Rossi ja tiedotus- ja tuotantopäällikkö Kirsi Sand.

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle