Vaasan kaupunginteatterin näytäntövuosi 2016-2017 päättyy positiivisin tunnelmin. Kevätkauden päättyessä katsojia kertyy yli 60 000, joka on Vaasan kaupunginteatterin katsojaennätys. Edelliseen näytäntövuoteen (2015-2016) verrattuna nousua on n. 7 000 katsojaa. Monipuolinen ohjelmisto tarjosi nähtäväksi useita musiikkituotantoja, draamaa ja lastenteatteria. Näytelmien joukossa oli sekä klassikoita että uusia, tuoreita näytelmätekstejä. Kauden ykkössuosikki oli n. 24 000 katsojaa kerännyt musikaali On kesäyö.

Vuosi tarjosi musiikkiteatteria ja tuoreita kotimaisia näytelmiä

Kuluneen vuoden aikana suuren näyttämön ohjelmistossa olivat Heikki Paavilaisen kirjoittama ja ohjaama musikaali On kesäyö, joka kertoi Topi Sorsakoskesta, sekä musiikillinen draama Niin kuin taivaassa. Muita ensi-iltoja olivat uusintana nähty ooppera Candide sekä lastenmusikaali Peter Pan. Pienellä näyttämöllä nähtiin Taina Latvalan pohjalaisaiheinen Saman katon alla ja Kari Hotakaisen romaanin pohjautuva Luonnon laki. Lastennäytelmä Pikku prinssi kiersi alueen päiväkodeissa syksyllä. Vierailut ja sunnuntain viihdekonsertit täydensivät ohjelmistoa.

Teatteri avasi ovia myös kaupungin muille toimijoille tekemällä yhteistyötä eri tahojen kanssa. Ooppera tuotettiin yhdessä Vaasan Oopperasäätiön ja kaupunginorkesterin kanssa. Yhteistuotantoa oli myös Gubbrockarna-yhtyeen huhtikuussa nähty musiikkishow Jukebox. Uraauurtavaa yhteistyötä tehtiin vaasalaisten oppilaitosten kanssa: Vaasan lyseon lukion kanssa käynnistettiin  nuorten Kulttuuriakatemia-hanke, jonka ensimmäinen produktio oli lukiolaisten itse toteuttama näytelmä Olipa kolme kertaa. Myös Kuula-opiston, taiteen perusopetuksen TaiKonin ja Rokkikoulun kanssa toteutettiin loppukeväästä mittava yhteishanke, nuorten oma musikaali Nostalgia.

On kesäyö –musikaali ja Peter Pan keräsivät eniten katsojia

Näytäntövuoden ehdoton ykkönen oli Topi Sorsakosken elämästä kertova musikaali On kesäyö, jolle kertyi kaikkiaan n. 24 000 katsojaa, joka on teatterin näytelmäkohtainen katsojaennätys. Lastenmusikaali Peter Pan keräsi 8 200 katsojaa ja Niin kuin taivaassa –näytelmä 6 000 katsojaa. Uusintana esitetyn Candide-oopperan näki 1600 katsojaa ja Gubbrockarna-yhtyeen Jukeboxin 1300 katsojaa.

Pienen näyttämön menestyskappale Saman katon alla keräsi n. 5000 katsojaa. Luonnon laki sai 1300 katsojaa ja Pikku prinssin kiertueet keräsivät 1500 katsojaa.

Stipendejä kevätkauden päättäjäisissä

Kevätkauden päättäjäisissä  jaettiin stipendejä. Vaasan Teatterisäätiö tuki kaupunginteatteria rahalahjoituksella, joka oli suunnattu syksyn tuotantoihin. Lisäksi säätiö luovutti stipendin kapellimestari Sauli Perälälle, näyttelijä Jorma Tommilalle ja Jenny Malmbergille. Teatterinaiset ry:n stipendin saivat näyttelijät Anna Lemmetti-Vieri ja Jorma Tommila. Vaasan Teatteriklubin stipendin saivat näyttelijä Reetta Kankare, näyttelijä Ville Härkönen ja koneistonhoitaja-näyttämömies Ilkka Niemi.

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle